Lainaa.com

Lasten kanssa kotona,Työpaikan taiteet

Pääsiäisaskarteluja!!

23.03.2013, mutina

Pääsiäinen se tulee kovaa vauhtia. Täs hieman askarteluja tulevaan juhlaan. Näitä on tehty kotona, että töissä.

Rai rai rai

No tietysti rairuohoa pitää kylvää. Näin hienoja purkkeja saatiin aikaseks töissä. Tää on työkaverin keksimä idea. Jogurttipurkki päällystetty huopakankaalla ja kreppipaperilla. Keltaisesta kreppipaperista lapset ovat leikanneet tipun. Liimanneet sen ja piirtäneet sille silmät ja nokan. Sit vielä hieman sulkia koristeeksi. Sitten multa ja jyvät purkkiin ja odottamaan ruohon itämistä. Meidän ryhmä kylvi rairuohon sijaan vehnää.

Nää tipuset onkin mun mielestä tän pääsiäisen paras idea ja kiitos siitä ihanalle työkaverille ja hänen tyttärelleen. Nääkin tipuset on tehty jogurttipurkeista. Ensin aikuinen teki purkkin pohjaan pienen reijän ja pujotti siitä narun jonka toisessa päässä roikkui helmi. Naru jää roikkumaan tässä tapauksessa valmiin tipun alle. Lapset päällystivät purkin keltaisella huopakankaalla ja laittoivat myös muutaman sulan. Silmät on tehty myös huovasta. Nokka kartonkia. Tipu on valmis. Nyt kun narusta vetää tipu pitää ääntä. Hauska idea jota en osaa oikein kunnolla selittää.

Työpaikan eteisen kattoon lenteli viikon aikana näin veikeitä noita-akkoja. Tääkin on tosi helppo ja nopea askartelu. Lopputulos kuitenkin hauska. Ensin leikataan mustasta kartongista puolikas ympyrä joka nidotaan kartioksi. Mustasta kartongista leikataan myös ympyrä jonka sisällä on pienenpi ympyrä. Tämän pienenmän voi leikata tai pistellä irti. Meidän ryhmän lapset pisteli. Näin syntyy ympyrä jossa on reikä keskellä ja tämä asetellaan kartion päälle. Sitten leikataan vaaleesta kartongista (taas ) ympyrä johon piirretään noita-akan naama ja se liimataan kartioon. Sitten vaan kattoon roikkumaan.

Voi taivas, ett oon huono selittämään näitä ohjeita, mut toivottavasti kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa.

Noita neiti

Tälläinen noita meidän työpaikalla viuhahtelee aika usein. Ei kyl aina näin pahan näköisenä. Täytyyhän sitä jotain huvia työpäivänkin keskellä olla ja välillä se löytyy muovailuvahasta ja työkaverin lukulaseista. Onneks meil on tuol töis tosi rento porukka töissä. Naurua ei puutu ja töihin on kiva mennä. Paras A-ryhmä!!

Joo…jos sit taas jatkais noita askarteluja. Seuraavat askartelut oon tehty kotona meidän 4v:n kans joka halus ehdottomasti tehdä pääsiäispupun ja kisun.

Poikani on tehnyt noi kaksi pienenpää ja mä noi isot puput. Wc-paperirullia on näis käytetty kaikissa. Pojan tekemät kisu ja pupu on maalattu ja niiden korvat on myös tehty wc-paperirullasta, kun taas isot puput on päällystetty paperilla ja korvat ja jalat on tehty kartongista. Kolmella pääsiäiseläimellä on nenänä nappi ja viiksinä villalankaa. Yhden nenä on haaraniitti ja viikset rautalangasta. Nää kaverit pääsee kohta herkkujen kantajiks pöytään, kun täytän ne pääsiäis nameilla. Remppa jo kovin odottaa, et mitä pääsiäispupu tuo.

Meillä käydään virpomassa vain mammalla ja mummilla, joten oksatkin on tehty vain heille ja nekin pojat on tehneet hoidossa. Suurimmat herkut tuo pääsiäispupu. Pääsee äiti hieman helpommal.

muna

Vielä tälläinen munataideteos tehtiin Rempan kanssa. Kisun ja pupun maalaamisesta jäi maalia. Siitä poika teki maalauksen. Tyhjälle paperille piirrettiin munan ääriviivat ja maalauksesta leikattiin kappaleita. Nämä kappaleet liimataan piirretyn munan päälle. Sitten toiseen valkoiseen paperiin leikataan munan muotoinen aukko ja se liimataan paperipalojen päälle ja taas tuli valmista. Näitä tein myös töissä lasten kanssa ja niistä tuli hienoja. Hieno on myös tuo poikani tekele.

Siin oli muutama askartelu. Katsotaan mitä taas saadaan aikaseks töissä ja kotona!!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *